Määräaikainen valvonta-assistentti Työeläkelaitokset -toimistoon

Haemme määräaikaista

VALVONTA-ASSISTENTTIA

avustamaan Finanssivalvonnan Työeläkelaitokset-toimiston tehtävissä.

Vastaat itsenäisesti valvonnan tukitehtävistä. Tehtäviisi kuuluvat muun muassa
• valvottavarekisterien ylläpito
• ilmoitusten ja muiden asiakirjojen käsittely
• toimiston asiantuntijoiden ja toimistopäälliköiden avustaminen. 

Toimit tarvittaessa myös osaston assistentin sijaisena.

Olet koulutukseltasi esimerkiksi tradenomi, ja sinulla on soveltuvaa työkokemusta vakuutusalalta, erityisesti valvonnasta. Hallitset hyvin SharePointin ja yleiset toimisto-ohjelmat. Olet oma-aloitteinen ja tottunut työskentelemään niin yksin kuin isommassakin porukassa. Sinulla pysyvät langat käsissä vaativissakin paikoissa etkä hätkähdä muuttuvia tilanteita. Suomen kielen lisäksi hallitset englannin kielen. Ruotsin kielen taidosta on hyötyä.

Tarjoamme sinulle motivoivan ja kiinnostavan työympäristön sekä osaamisesi mukaan rakentuvia tehtäviä. Pääset kehittymään ammatillisesti ja työskentelemään finanssimarkkinoiden kannalta keskeisessä viranomaisessa. Tule mukaan osaksi kehittyvää vakuutusvalvontaa!

Tehtävien palkkaus (vaativuusluokka 12) ja muut edut määräytyvät Suomen Pankin palkkauskäytäntöjen mukaan. Lopullinen vaativuusluokka määräytyy valittavan henkilön osaamisen ja työkokemuksen mukaan.

Tehtävä on määräaikainen virkavapaan sijaisuus 25.8.2020 asti.
Kiinnostuitko? Lisätietoja antaa toimistopäällikkö Mikko Kuusela, p. 09 183 5525 tai mikko.kuusela(at)finanssivalvonta.fi.

Hakuaika alkaa: 16.04.2019 12:00Hakuaika päättyy: 30.04.2019 23:59